skiing – SANNA R.

On viime aikoina ollut vähän kiireen tuntua tässä muuten niin seesteisessä, keski-ikäisessä elämässä. Yleensä se hätä ja paniikki tuolla duunishommis alkaa, sanotaanko siinä noin neljä päivää ennen lomaa, mutta tänä vuonna kosahti sitten täydellä teholla jo neljä viikkoa ennen lomaa. Sen verran on painettu pitkää päivää ja valvottuja öitä, että elohiirenkin onnistuin saamaan oikeaan silmäkulmaan. On muuten harvinaisen rasittava vaiva tuo, kun reilun pari viikkoa on siinä sykkinyt.

No lohduttaudun sillä, jotta ensi viikolla tähän aikaan olen juonut elohiiren tainnoksiin reissun ensimmäisellä afterilla. Meillä menee silleen hyvin tuo saapuminen, jotta kylässä pitäisi olla perillä siinä kahden kolmen välissä, joten siinähän ehtii mitä parhaiten kovimmille aftereille, kun rivakasti liikkuu. Kamat on eniveis vietävä huoltoon, joten samallahan sitä kietaisee muutaman olusen iltapäiväauringossa alppihumppaa kuunnellen. Se huono puoli tuossa hyvässä saapumisessa tietty on, jotta kentällä pitää olla ennen sianpierua mikä on noin viiden aikaan. Mutta senkin kestää, koska lounge.

Sen verran hoppu on tosiaan ollut, jotta ihan treeneistäkin on pitänyt tinkiä. Kolme on ollut viikkotasolla semmoinen hyvä, jonka on jaksanut, neljättä on saanut jo vähän itkun kanssa tehdä. Joten niiden kanssa on sitten vähän tasapainoiltu. Nyt tulee tietty parin vielä viikon breikki varsinaiseen jumppaamiseen, joten sekin varmasti auttaa normaalirytmiin pääsemiseen. Ja uskoni on vahva, jotta joku korjaa nuo päällä olevat haasteet mun loman aikana, joten sielläkin kiire sitten helpottaa.

Mutta loma siis lähestyy ja se on hyvä asia se. Ohessa muutama kuva odottavista seikkailuista. Ja luntahan kohteessa on tämän päivän tiedon mukaan vaatimattomattomat 190 cm. Riittänee.

Näin kertoo Norwegianin aplikaatio. Ja sehän ei ole kovin paljon se, noin kaksi ja puoli kuukautta, joten sitähän voi tässä sitten alkaa aktiivisesti odotella. Lennähdämme siis maaliskuun puolen välin tietämissä vuoden tauon jälkeen alppimaisemiin hiihtommiin. Tulee tarpeeseen, koska viime talvena ei tullut päivän päivää mäessä ja vähän veikkaan, etten saa itsestäni irti lähteä etelä-Suomen vuorille tänäkään vuonna. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Meillä on varattuna vajaan kahden viikon reissu, joka tarkoittaa kymmentä hiihtopäivää. Ja se on juuri hyvä määrä. Riittävästi, mutta ei liikaa. Huilipäiviä ei tarvitse välttämättä pitää, mutta jos nyt yhdelle päivälle sattuu paska keli, niin maailma ei kaadu (toisin kuin viikon reissulla, jolloin hiihdetään vaikka sataisi vanhoja mummoja Esterin hanurista). Ja koska kohde on tuttu, minulla taitaa olla, hetkinen, seitsemäs kerta samoilla kukkuloilla, ei eksymiseenkään mene aikaa. Tietää tasan mihin kandee mennä ja mitä jättää väliin. Jopa majoitus on neljättä kertaa samassa Landhausissa. Vähän niinku mökille menis. Jos joku kaipaa edullista majoitusta loistosijainnilla, voin suositella tätä. Paikan plussana oma sauna, jota ainakin me on saatu lämmittää miten haluttu. Sisustus on hieman retrohko, mutta ei kannata antaa sen haitata.

Olemme siis jumiutuneet hiihtolomailemaan tuonne Saalbachiin. Siihen on muutama syy, joista ei nyt merkityksettömin ole se, jotta kaveri asuu siellä. Mutta on niitä muitakin; hoodit on erinomaiset, rinteitä on paljon, offareiden saavutettavuus hyvä, hissikapasiteetti loistava (vai mitä sanotte 8 henkilön tuolihisseistä, joissa on lämmitetyt penkit?), hinnat naapurimaita edukkaammat ja etäisyys Salzburgin kentältä, jonne punavalkoiset siivet meidät kiidättävät, alle tunti. Ja koska paikalle mennään nimenomaan hiihtämään eikä hummaamaan, ovat tutun paikan edut kiistattomat, koska vuoret nyt on vuoria, eroavaisuudet tulee sitten sieltä kylästä (IMO).

Olen joskus aikanaan käynyt hiihtelemässä sekä Ranskan että Sveitsin puolelle (Chamonix, Verbier, Engelberg), mutta varsinkin tuon jälkimmäisen maan hintataso on aivan no go omalla rahalla. Hissiliput maksavat tuplat siihen mitä Itävallassa, samoin kuin ruoka ja juoma. Siinä missä missä me selviämme Itävallassa tuosta kymmenen päivän hiihtorupeamasta reilulla parilla tonnilla, palaisi Sveitsissä hommaan euroja yli tuplat. Ja siihen ei vielä kovin montaa apres ski -sessiota tarvitse viettää. Itävallassa rinneravintolassa syö ihan kelpo lounaan alle kympillä (gulassi taitaa olla n. 4 €) ja afteribisset on lähtökohtaisesti noin nelosen. Iltaruoka tehdäänkin sitten yleensä kämpillä, koska sen verran alppi-ilma toimistorottaa väsyttää, jotta ainakaan joka ilta ei kylille jaksa lähteä. Ja toki ollaan aina sen verran loppukaudesta mestoilla, jotta osa kylän anniskeluliikkeistä on laittanut kauden pussiin.

Toinen mihin ollaan jumiuduttu, on ajankohta eli keväthiihto aka semi-sohjo. Tähänkin on muutama perusteltu syy; hinnat, tyhjät mäet, aurinko ja lämpö. Hissijonoja ei käytännössä ole, hiihdellä saa lähinnä keskenään. Lumitilanne on tietty joka kerta jännitysmomentti, mutta kokemus on osoittanut, että ylhäällä on aina ja parina vuonna ollaan saatu kunnon dumpit liki vyötäröön asti. Joten laskettavaa riittää ainakin hoidetulla alueella. Lisäksi se, jotta kylässä alkaa olla meidän toukokuukelit, lopettaa talven jotenkin kuukautta aikaisemmin kuin täällä kotona.

Kylään laskut nyt käytännössä on keväällä aina tätä. Mutta eipä tuo nyt niin haittaa, tuossakin on oma fiiliksensä, kun ympärillä tuoksuu märkä nurmi ja lehmän kakka.

Yllättäen rakasta myös itävaltalaista safkaa. Ehdoton suosikki on Käsnock; spätzleitä ja juustoa. Ja voita. Sanoisin jotta nuudeleiden ja juuston suuhde lienee fifty-sixty. Senkun vetäisee, niin ai että, kyllä taas jaksaa. Olen tosin joutunut luomaan tähän rajoitesäännön, vain kaksi kertaa resissun aikana, koska muuten, noh, menisi joka päivä. Toinen suosikki on Bauernsalad eli spydäri salaattipedillä, tämä niihin hetkiin kun ”mä voisin ottaa vaan jonkun salaatin”. Ja jälkkäriksi Kaiserscmarrn (ilman rusinioita) tai vesipulla eli Germknödel. Vesipulla nimityksen olen keksinyt ihan itse, koska kyseessä on tosiaan omituinen, vesihöyryssä kypsytetty nahkea pulla, jonka sisällä on kirsikkahilloa. Tarjoillaan ehdottomasti voisulan ja sokeri-kaakaoseoksen kanssa. Toinen vaihtoehto olisi vanijakastike, mutta voisula on ihan ehdottomasti parempi.

Käsnock (n. 2000 kcal/annos)

Germknödel.

Eikä toki pidä väheksyä Aperol Sprizin merkitystä; tämän kelpo juoman saa apres ski -tunnelmaa nostattamaan käytännössä kuudella eurolla. Himatarpeiksi voi hakea kaupasta Aperolia tarjouksesta kaksi (litran)pulloa yhden hinnalla (!!!) oikein sopivaan 15 euron hiihtopummihintaan.

Mutta nuo ovat kyllä maisemia jossa ihmisen on malko hyvä olla. Tästä syystä tuonne kai sitten aina vuosi vuoden jälkeen palailee lomapäiviä (ja rahoja) polttelemaan.

Lopuksi pari pro-tipsua:

Koska tuon hiihtoroippeen raahaaminen on jokseenkin työlästä, kannattaa ottaa siihen pistetystä effortista kaikki irti. Jos on tällainen vanha ja raihnainen, joka tarvitsee polvilämppärit, toimii ne paluumatkalla erinomaisena suojana niille tuliaisviinelle, jotka ei mahtuneet monoihin.