Paras säästövinkki ikinä – älä osta

Olen vähentänyt kaikenlaista turhan kuluttamista jo vuoden tai pari ja tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä sekä omassa ajattelutavassa, että tilin saldossa. Toki toissa kesänä tehty asuntokauppa asetti talouden aikalailla uuteen uskoon, kun siinä missä aikaisemmin maksoimme asumisesta 900€/kk (laina + vastike), ovat kulut nykyään noin 50% isommat, joten kulutustottumuksia on ollut vähän pakkokin tarkastella.

Aikaisemmin ostin melko paljon. Kuukausittain paketteja erinäisistä verkkokaupoista ja siihen päälle vielä ysmyt, mid season alet ja mitä näitä nyt on. Reissussa saatoin helposti polttaa 3k ihan vaan vaateostoksiin ja normikuukausina meni sellaista 400 – 600€. Ei niin mitään järkeä. Jotenkin vaan en keksinyt kulmaa, joka olisi ollut itselle riittävän motivoiva ylittämään shoppailun tuoman nautinnon. Kunnes yhtenä päivä valkeni (tai varmaan pikkuhiljaa ymmärtäen), mutta kuitenkin; ekologisuus. Ja etenkin ruuan tuotannossa myös eettisyys. Nykyään, pohdiskellessani ostopäätöstä, annan mieleni viivähtää hetken kyseisen artikkelin tuotantokuormituksessa ja kas, aika helposti jää ostamatta. Ruuan suhteen voin suositella samaa; kun alkaa tehdä mieli Parmesan-juustoa, niin annapa ajatuksesi viivahtaa hetki tässä artikkelissa. Aivan. Aika vähän tekee enää mieli normaalilla empatiakyvyllä varustetun ihmisen rapsuttaa juustoa pastan päälle. Meillä ei ole ollut ko. alueen juustoja tuon artikkelin julkaisun jälkeen. 

Mutta siihen varsinaiseen aiheeseen eli mitä aion tehdä tämän asian eli ostamisen vähentämisen ja sitä kautta säästämisen kanssa vuonna 2019? Alan lakkoon. Pistän vaatteiden, kenkien, laukkujen, korujen ja kodin esineiden hankkimisen katkolle nyt alkuunsa ainakin puoleksi vuodeksi ja tarkastelen tilannetta tämän jälkeen uudelleen juhannuksen tienoilla. Sen verran joudun lakostani joustamaan, jotta hankin uuden kypärän mäenlaskuhommiin. Sitä en ehtinyt tänä vuonna tehdä ja vanha on oikeasti uusittava, koska sen turvallisuusaspekti on nolla. Toivon löytäväni sen nyt joulun alesta. Mutta muuten en aio ostaa ennen kesäkuun loppua yhtään mitään. En edes alusvaatteita tai sukkia, koska niitäkin minulla on valehtelematta varmaan liki sata. Molempia, ei yhteensä.

Ja lakkoilu ei siis koske pelkästään uusien tavaroiden hankintaa, vaan yhtälailla pannassa on myös käytetty roina . Olen jo useamman vuoden koittanut ostaa kaiken mahdollisen Facebookin kirppiksiltä ja aika hyviä hankitoja sieltä tehnytkin, mutta fakta on se, jotta jos rahaa haluaa säästyvän, pitää ne 600 euron veskat jättää sinne kirppiksille, vaikka alle puoleen hintaan kaupan taksasta saisikin.

Mutta jotta motivaatio kestää, tarvitaan lukuja. Menojen seuranta on sinällään helppoa, koska maksan aivan kaiken yhdellä kortilla, koska pisteet. Ruokakulut meillä on melkolailla vakioituneet; Lidl kuittaa aika tarkkaan 500€/kk meidän taloudelta. Ja siinä on sitten kaikki. Paitsi kauramaidot, ne joudutaan hakemaan Ässästä, koska Lild ei niitä ainakaan vielä toistaiseksi tarjoile. Tämän lisäksi menee koirien safkoihin, bussilippuun, satunnaisiin apteekkikäynteihin, Alkoon, joskun baariin ja sen semmoisiin, yhteensä sen verran, että kuukauden korttilasku ei ole käytännössä ikinä alle 1000€, vaan ennemminkin aika paljon yli. Ja tämä on nyt se osa-alue mihin ajattelin puuttua; tammikuusta lähtien luottokorttilaskuni ei saa ylittää tuota tuhatta euroa kuukaudessa. Poikkeuksen asettaa tietty se, että jos hankitaan jotain isompaa kuten lentoja tai muuta pakollista, joka ei ole lakkoilulistallani, mutta noin niin kuin isossa kuvassa. 

Joten tällä, joskin hieman löysällä matematiikalla ja jonkinlaisella turvapuskurilla, pitäisi kuukausittaisen kulutuksen ulkopuolelle jäävän summan olla omalta osaltani noin 800 euron luokkaa. Tähän summaan olen huomioinut pienen joustovaran tuon tonnin päälle, sekä vuokratulojen verot, jotka joudun maksamaan ”omasta pussista” kun tuon sijoitusasnunnon tulot ei riitä lainan ja vastikkeen jälkeen niitä kattamaan. Eli tuon pitäisi jäädä silleen helposti. Vähän kyllä hämmästelen, että jos helposti pitäisi jäädä, niin mihin hittoon olen hassannut rahojani, koska mitenkään vimmatusti en ole mitään omasta mielestäni hankkinut. Joten vaikka kaikki ostot kortilla näkyykin, on jatkossa ratsattava myös kuitit, koska johonkin tuota massia vaan hukkuu.

No mitä tuolla ylimääräisellä hillolla sitten tehdään? No maksetaan esimerkiksi lainoja pois vähän tiukempaan tahtiin kuin on alunpitäen suunniteltu (ja niitähän sitten riittääkin), ostetaan vähän osakkeita, laitetaan rahastoihin tai vaikkapa lentoyhtiön kassaan, kun alkaa tuntumaan siltä. Myös kylpärillä alkaa olla ikää aika paljon, eikä keittöremppakaan ole kaukana. Eli kohteita riittää, koska valitettavasti olemme taloutemme kanssa kaukana siitä tilanteesta, jotta kaikki olisi maksettu ja nyt vaan sitten kerrytellään sitä pottia, jotta parin vuoden päästä voi jäädä duunista veke. Juu ei, kyllä ihan liki eläkevuosiin riittää Nordealle piikkiä, jos haluaa tämän asunnon saada palkkatuloilla kuitattua. 

Jännityksellä odotan, mitä tarkennetusta kirjanpidosta paljastuu.

money-1428587_1920.jpg

Parveke kuntoon

Nyt kun kesä alkaa olla virallisesti ohi, on juuri oikea aika laittaa parveke kuntoon. Toki meidän parveke on sellaiseen suuntaan, jotta ei siellä ainakaan tänä kesänä paljon kiinnostellut oleilla. Lämpötila kipusi päivittäin lähes sinne 60 asteen hujakoille, joten saunassakin oli viileämpää. Joten sen puoleen ajankohta on ihan perustelut.

Meillä on siis reilun kymmenen neliön etelä-länsisuuntaan oleva parveke, joka on luonnolisestikin lasitettu. Parveke on olohuoneen jatkeena ja on kieltämättä aika kiva, kunhan siihen vaan jaksaa panostaa. Kuumuuden takia sinne ei oikein voi hommata mitään kasveja, kaikki kuolevat paahteeseen täysin avustamatta. Heivasinkin tässä siivousoperaatiossa viime talvesta jääneen, pystyyn kuolleen kuusen, yli laidan tässä. Sen verran oli päässyt kuivahtamaan, jotta tömäys maahan oli karisuttanut käytännössä kaikki neulaset. Pelkkä ranka oli jäljellä, kun kävin hakemassa roskan talteen. Tästä oppineena en ole ihan varma,  hankinko sinne edes talveksi mitään. Kanervia en saa pidettyä hengissä, ne alkaa välittömästi karistella niitä kukkiaan ja havujenkin kanssa näyttää olevan niin ja näin. Ehkäpä jotain muovista?

fullsizeoutput_1320.jpeg

k6is4bpsaca9wvq6twqnq.jpg

Perusparvekekalusteet siellä on olleet jo vuosia samat (meillä oli siis samanlainen parveke edellisessä asunnossa). Sohva on Ikean Äpplarö -sarjaa, jonka olen maalannut valkoiseksi, säkkituoli Granitista ja divaani on hankittu liki kymmenen vuotta sitten Vepsäläiseltä. Maton olen löytänyt taloyhtiön kierrätyspisteestä, mutta se on Ikean Morum. Lamput on myös Granitin (paitsi tuo roikka on ihan ehtaa Bauhaus-kamaa).

fullsizeoutput_1329.jpeg

 
wjgxt9r4k58l2nw137hw.jpg

 

Tässä kuntoonlaittoprojektissani hankinnat olivat siis nuo verhot, sekä kaksi lyhtyä. Lyhdyt löytyivät ihan sattumalta Askosta. Lähdin lauantaina Lanternaan etsiskelemään yksinkertaista taittopöytää tuohon sohvan päätyyn ja Askossa oli jälleen kerran kaikki tuotteet -40%. Kovin usein en tuolla käy, mutta kaikkina niinä kertoina, kun olen siellä poikennut, on siellä ollut jonkinmoinen ale käynnissä. Ja nimenomaan tuollainen, mielestäni melko kattava, ei pelkästään jotain tiettyä tuoteryhmää koskeva. Jälkeenpäin jäin miettimään, jotta mahtoikohan ovensuussa ollut Pallotuolikin olla -40% alessa? No, lyhdyt oli ja siitä syystä raaskinkin ne ostaa. Isomman lyhdyn lähtöhinta oli 59€ ja pienemmän 39€, ja tuo on minusta ehkä vähän kova hinta, kun kyseessä on kuitenkin selkeästi kiinakama. Mutta miinus 40%, oikein sopiva. 

Taittopöytää ei löytynyt, vaikka alkukesästä niitä tuntui olevan kaupat väärällään. Nyt sitten aprikoinkin, jotta hankkisinko tuohon kuitenkin Hayn Tray -pöydän, olisko se siinä hyvä? Niitä kuitenkin liikkuu melko hyvin käytettynä. Ymmärtääkseni pöytä kestää lasitetulla parvekkeella hyvin ruostumatta. Vai onko jollakulla tästä parempaa tietoa?

Lauantai-iltana sitten nautiskeltiin tyttöjen kanssa Venetsialaishengessä viimeisestä lämpimästä loppukesän illasta ja upgradetusta parvekkeesta. Punaviiniin en vielä tänä viikonloppuna suostunut kuitenkaan vaihtamaan. 

qfawhv09qqeeqaghmn6i7a_0.jpg

0hvycyossyqfdirxnwumw.jpg

Ostoslista New Yorkiin (Part 1)

Vaikka viikonloppuinen vaateinventaario osoitti aika selkeästi, että varsinaisille shoppailuorgioille ei reissussa ole tarvetta, olen muutaman hankinnan kuitenkin päättänyt tehdä. Vaikka olen ostoskeluani vähentänyt todella radikaalisti, kuuluu tietynlainen kaupoissa luuhailu aina kiinteänä osana New Yorkin reissuihini. Ja onhan se todella tyydyttävää, kun bongaa jonkun helmen Centery21 rekistä liki 90% alessa. 

Mutta listalla on siis hankintoja, jotka olivat siellä jo ennen kuin reissuun lähtö realisoitui. Joten asian voi nyt sitten hoitaa samalla. Näiden alla mainittujen lisäksi ostolistalla on aina sukkia (TH:n ja UnderAmourin sukat maksaa tuolla alle puolet meidän hinnoista) sekä Calvin Kleinin rintsikoita. Joten niitä tuodaan siis nytkin.

Villakangastakki. Haluan klassisesti leikatun, mielellään kapeamman kuin leveämmän ja maksimissaan polven yläpuolelle ulottuvan takin. En ole ihan varma, olisiko takki parempi yksi -vai kaksirivisenä, täytyy vähän sovitella. Lisäksi häilyn väreissä musta, navyn ja kamelin välillä. Musta tuntuu tällä hetkellä vahvimmalta ehdokkaalta, mikä on ehkä villakangastakin värivalintana kahden valkoisen koiran talouteen kaikkien järjettömin. Mutta katsotaan, katsotaan.

Alla olevat kuvat on napattu Macy’s:n sivuilta ja antavat osviittaa mallista, mitä haen. En valitettavasti pääse katsomaan lempimerkkieni eli Ralph Laurenin ja Tommy Hilfigerin vaatteita, koska ne on jostain syystä blokattu Eurooppaan (enkä jaksa laittaa VPN:ää päälle huijatakseni asiaa). Joten, vaikka en lähtökohtaisesti ole kovin innoissani tuonne Macy’s:n ostoksille lähtemään (minulla menee aivan välittömästi hermo sen paikan kokoon), joudun varmaan kuitenkin käymään katsastamassa tarjonnan paikan päällä. Täytyy toivoa, jotta siellä olisi joku infernaalinen ale tuolloin, rauhoittaisi kummasti hermoa.

9914713_fpx.tif?op_sharpen=1&wid=1230&hei=1500&fit=fit,1&$filterxlrg$

9826039_fpx.tif?op_sharpen=1&wid=1230&hei=1500&fit=fit,1&$filterxlrg$

 

Duck Boots. Nämä on pakko saada ja jos en muualta löydä, menen sitten hakemaan ne tuolta. Maailman kätevimmät kengät Helsingin talveen ja kätevyyden lisäksi tykkään myös ulkonäöstä. En ymmärrä miksei näitä saa Suomesta käytännössä mistään. Onko vähän sopivampi kenkä meidän puolivuotta kestävään syksyyn kuin mokkasaapas.

8143502_fpx.tif?op_sharpen=1&wid=1230&hei=1500&fit=fit,1&$filterxlrg$

Ja sitten mun luottokauppa Uniqlo. Ne kaikki kymmenet kashmir -ja merinovillaneuleeni ovat käytännössä tuolta ja neuleiden hintalaatusuhde on lyömätön. Merinovillaiset neuleet maksaa alle 30 euroa ja vastaavat kashmir alle 100 €. Lisäksi he ovat ainakin ilmoittaneet käyttävänsä vain mulesing -vapaata villaa. Sattuneesta syystä pitkähihaisille neuleille ei nyt ole sitten tarvetta, mutta lyhythihaisille sen sijaa olisi. Ajattelin laittaa listalle tämän (alla). Hinta on varsin kohtuullinen 24,90 €, joten ehkäpä myös musta? Toki Uniqlota saa tilattua Suomeen ja nythän heidän liike on avautunut myös Tukholmaan, mutta niin kuin tuossa aikaisemmin mainitsin, shoppailu kuuluu minusta kiinteänä osana NYC:n matkaan.

 

WOMEN EXTRA FINE MERINO HALF SLEEVE SWEATER

 

Lisäksi tekisi mieli myös tätä. Mutta katsotaan nyt, koska tuo on juuri sitä mitä en todellakaan tarvitse.

WOMEN COTTON CASHMERE CABLE BOAT NECK SWEATER

 

Noiden Duck Bootsien lisäksi mä olen ihminen joka pitää UGGeja. Ja on oikeasti sitä mieltä, että ne on myös kivan näköiset. Ja koska nyt Amerikaan päästään, aion ostaa entisten puhkikäveltyjen tilalle uudet (tai itse asiassa kahdet).

Nämä, short mittaiset 

 

kengät Naiset Bootsit UGG CLASSIC SHORT II Camel

ja sitten näm minit. Värit on nuo Chestnut ja Chocolate, mutta kummin päin, se on vielä auki. Itseasiassa suosin noissa kengissä ennemmin EMUja, koska niissä on minusta kestävämpi ja ei-ihan-niin-raivoliukas pohja, kuin UGGeissa. Emuja on aika hyvin ainakin aikaisemmin ollut 21:ssa saatavilla. Maksoivat muistaakseni nuo minit jotain 80 taalan luokkaa ja shortit kympin verran enemmän. EDIT: kävin interwebsissä vakoilemssa ja nyt siellä näyttää olevan sitten UGGeja muttei Emuja. No hinta on aika sama, minit saa alle satkulla ja Bottom UGGit irtoaisi vajaalla 120 taalalla. Ehkäpä sitten ne.

 

 

UGG - Classic Mini Chocolate

 

Ai juu, ja ne farkut. Tuolla AE:n sivuilla on jotakuinkin kolmesataa mallia, joten vähän haulikolla menee, mutta luulen että nuo mun aikaisemmat on tätä mallia. Eli noita sitten n-määrä, x-väreissä. Vähän kyllä mietin, jotta pitäiskö rohkeasti kokeilla jotain vähän korkeampivyötäröisiäkin, kun niitä tuntuu nyt olevan tarjolla (high, extra-high, extra-extra-high…), mutta jotekin mulle tulee niin pahat kasarivibat, jotta voi jäädä väliin. Toisekseen mä en tiedä, kuinka hitossa mä saisin mun röllömahan tungettua niihin, liki kainoloihin asti ulottuviin pöksyihin? No mutta katellaan tätäkin. Jos sattuis hyvä mahapäivä matkalle, niin voisi koittaa ;).

Product Image

Mutta siinäpä niitä, listalla olevia. Varmasti muitakin ohittamattomia löytöjä tarttuu mukaan, mutta minulla on kyllä sillä tavalla vahva usko omaan harkintakykyyn, jotta ihan hallitsemattomasti ei pitäisi shoppailumopon karata. Ehkä.

Vaatekaappi numeroina

Vaatteiden määrä on kiinnostellut itseäni aina, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi laskettua omiani. Olen kyllä tiedostanut, että niitä on todella paljon, mutta laskennallista määrää en ole lähtenyt edes arvailemaan. Nyt tarvitsin kuitenkin Amerikan ostoslistaa varten tiedon farkkujen tilanteesta ja kun nyt sattui vähän joutilasta aikaa kerrankin olemaan, päätin listata kaappien sisältöä. 

bjdfmqarfalkxs2umpkjw.jpg

Mikään varsinainen Capsule Wardrope tulos ei tosiaan ollut, hyvin kaukana siitä. Tavaraa on paljon, mutta lohdullista ehkä se, jotta olen jossain kohtaa osannut tehdä selkeästi kestäviä valintoja. Suurin osa vaatteista on helposti +5 vuotta, vanhin mekko, mikä on edelleen käytössä, täytti tänä kesänä 20. Ja se on minusta jo aika hyvin.

No mitä kaapeista löytyi?

No jäätävä määrä tavaraa. Väriskaala musta, valkea, harmaa ja navy. 90 % sisällöstä menee luokkaan casual (jotain kertonee se, että minulla on 16 farkut, mutta vain yhdet siistimmät housut. Hyllyt siis notkuvat farkkuja, trikoopaitoja, pikeepaitoja, neulemekkoja, neuleita. You name it. Varsinkinkin kahta viimeksi mainittua artikkelia löytyy todella paljon. Vai miltä kuullostaa 19 neulemekkoa ja 40 neuletta?

fullsizeoutput_11bf.jpeg

Farkkujen kohdalla tilanne oli varsin ärsyttävä; määrällisesti paljon, mutta vain kahdet siistit. Joissa niissäkin ikävää kulumaa perskannikoiden alla. Eli näitä joudun joka tapauksessa hankkimaan reissusta. Tämä toki oli tiedossa, koska heitin viime talvena heitin pois varmaan neljät puhkikulutetut. Mutta ärsyttää silti. Luottofarkkukauppani on AEO ja asia joka on mennyt minulta täysin ohi, toimittavat nykyään myös Suomeen. Aikaisemmin heillä ei ole ollut Euroopaassa ollenkaan toimintaa, mutta tilanne on näköjään muuttunut. Annan vahvan suosituksen, jos farkkuongelma on liian ahdas reisi ja ylipitkä lahje. Tuolta löytyy taatusti sopivat.

fullsizeoutput_12e2.jpeg

Tuota neulemekkojen määrää en oikein ymmärrä. Omasta mielestäni en ole vuosiin ostanut mekon mekkoa. Päinvastoin, olen myynyt niitä pois. Mutta ne vaan tuntuvat lisääntyvän tuolla kaapissa. Toki mekot on minusta noin yleisestiottaen maailman kätevimpiä vaatekappaleita. Ei tarvitse tuskaille yhteensopivuuden kanssa ja pääsääntöisesti ovat myös mukavia päällä. 

fullsizeoutput_11c2_0.jpeg

fullsizeoutput_12df.jpeg

20 vuotta vanha mekko ja edelleen käytössä (mahtuu päälle wuhuu!!!)

Treenivaatteita on myös paljon, mutta määrälle on selitys; treenaan (tai no pyrin tällä hetkellä) viisi kertaa viikossa ja kamojen on riitettävä viikoksi, koska meillä ei ole pesukonetta ja pyykkituvalla käydään vasta viikonloppuna (no okei, 25 paitaa on silti paljon). Edes treenivaatteissa ei poiketa tyylistä; mulla on pelkästään noita 2XU:n trikoita ja Roguen paitoja 12/25.  

fullsizeoutput_12e6.jpeg

Yleisesti ottaen siis huomasin, jotta kaappini sisältöä leimaa aikamoinen homogeenisyys (jumppatrikoiden lisäksi); minulla useita, liki identtisiä vaatekappaleita. Sen sijaan, jotten garderopiini kuuluisi muutama erilainen, toisistaa poikkeava yksilö, minulla on 40 samanlaista neuletta ja 16 preppy-tyyppistä kauluspaitaa.  En tiedä kertooko tämä hyvin pitkälle vakioituneesta tyylistä vai täysin holtittomasta shoppailusta. No niin tai näin, jotain tuolle on tehtävä. Tällä kertaa en vaan ollut siinä moodissa, jotta olisin jaksanut alkaa tunnustelmaan vaate kerrallaan konmarityyppistä ilontuottosummaa, vaan lykkäsin tavarat takaisin kaappiin. Ehkä sitten syksymmällä. Mutta ostoslista ei tuon saadun informaation perusteella ole onneksi kovin pitkä. Tosin kengät on vielä laskematta ja niitä en taida ehtiäkään ennen lähtöä.

Lopuksi vielä listaus: 

  • Farkut 16 
  • Suorat housut 1
  • Farkkuhame 1
  • Leggarit 1
  • Pikeepaita 9
  • Trikoomekko 2
  • Trikoohame 4
  • Shortsit 8
  • Kesähousut 8
  • Trikoopaita 27
  • Rugbypaita 3
  • Treenitrikoot (2XU) 8
  • Treenipaidat 25
  • Treenishortsit 3
  • Kollegehousut 8
  • Huppari 8
  • Kollege 1
  • Bändi T-paita 11
  • Neuletakki 15
  • Neule 25
  • T-paita 50
  • Neulemekko 19
  • Hame 4
  • Kauluspaita 19
  • Toppi 13
  • Mekko 7
  • Bleiseri 5
  • Farkkupaita 1
  • Yöpuvun housut 4
  • Fleece 3
  • Tuulihousut 1
  • Kuorihousut 1
  • Tekninen alusasu 10
  • Golfhousut 3
  • Toppaliivi 3
  • Kevytuntsikka 3
  • Tikkitakki 2
  • Trenssi 1
  • Nahkatakki 1
  • Parka 1

Eli mitä tuosta nyt tulee, reilut 350 artikkelia. Noiden lisäksi on vielä varastossa talvitakit (6), hiihto- ja purjehduskamat (takit ja housut), yksi kuoritakki sekä toppahousut. Ja tietty asusteet (huivit), alusvaatteet ja sukat. Mutta niitä ei lasketa. 

Shop your style – Lidlistä

Olen nykyään vähän huono shoppailemaan ja en oikein jaksa hiippailla kaupoissa, ellei sitten ole joku hyvin yksilöity tarve. Tällöinkin yleensä teen niin, että selvitän mistä artikkelin saa edukkaimmin ja teen täsmäiskun kyseiseen putiikkiin. Mutta aika harvoin näitä tarpeita on. Koitin tuossa tiistaina motivoida itseäni Stockan aleissa, kun ennen kiropraktikkoa oli vähän joutoaikaa, mutta vaikka tavaraa oli todella hyvin ja aleprossatkin melko kelvolliset, niin nada. Ei sitten mitään, alkoi vaan kiukuttaa. 

Mutta onpa yksi paikka (Roguen verkkokaupan lisäksi) joka ostokiimani saa heräämään. Lidl. Kävin tuossa illansuussa hakemassa droppeja ikävästi äityneeseen penikkaan ja pistäydyin samalla naapuri Lidilissä, itseasiassa jäätelö mielessä, tai näin luulin. 

Ja siellähän ne, täydelliset shortsit, kiljuivat mun nimeä, kahdessa eri värissä. Olen siis ihan oikeasti etsinyt tuommoisia, kenttä -ja terassikelpoisia pöksyjä, koska edelliset alkavat olla niin auringonpolttamat, että kovin siisteiksi niitä ei voi enää kutsua. Aikaisemmat hovihankkijani Peak ja Henri Lloyd myivät molemmat ei oota haluamassani värissä tämän kauden, enkä ole oikein missään törmännyt etsimääni malliin. Kunnes nyt. Ja mihin hintaan: 7,90€! Vertailun vuoksi; Peakilla oli vastaavat hintaan 79€. Mutta thank God, vain lilana, koska muuten olisin ne kyllä varmaan shortsien tuskisssani tiistaina kuitannut. Ja nyt olisi sitten harmittanut.

fullsizeoutput_1265.jpeg

Näppituntumalta vaikuttavat ihan kelpo hankinnalta; 100% puuvillaa ja muutenkin hommat kohdillaan. Ja eipä nuo ensimmäiset hankinnat Lidlin mallistosta ole. Viime talvena Heidi Klumin innoittamana hankin parit pöksyt sekä biletopin (ehkä kaksi, en ole ihan varma), lisäksi uuden lentomekon, leggarit (voi kyllä) sekä aivan helmet kollarishortisit, koska niissä on taskut!!! Ne (taskut) ei meinaan ole itsestäänselvyys naisten kollegehousuissa. Abercombilta voi joskus onnistua saamaan, mutta noin pääsääntöisesti ei ole. Taskuja siis. Ja se on valtava puute, kun lähtee iltapissattamaan koiria ja avaimet pitäisi saada johonkin. Tai kädet.

fullsizeoutput_1261.jpeg

Mutta sitä mä mietin, että miksi se tuntuu inan nololta ostaa kledjuja tuolta? Vaikka ne oikeasti on hinta-laatusuhteeltaan hyvää tavaraa ja vieläpä ihan ok näköisiä, niin silti. Kyse ei nyt ole hinnasta, vaan jostain muusta, jota en nyt ihan suoraan pysty selittämään. Olenko mä ihan yksin tämän ongelmani kanssa?

fullsizeoutput_1266.jpeg

Päällä kuvia ei nyt ole, koska ostin tänään myös jäätävän hienon Fiskarsin puutarhaletkun ja olen riehunut sen kanssa ympäri taloyhtiön pihamaata, enkä halua ahtautua noihin niiden hikien jälkeen.

Syksyn ostoslista (jota ei pitänyt olla)

Innostuin tässä eräänä sateisena päivänä pitkästä aikaa Pinterestistä. En ole aikoihin seikkaillut siellä, eikä olisi näemmä kannattanut nytkään, koska se jos mikä herättää tarpeita, enimmäkseen ostaa. Olen aika hyvin saanut oman kulutuskäyttäytymiseni hallintaa ja ostan nykyään todella harkiten ja pyrin hankkimaan asiat aina mahdollisuuksien mukaan käytettyinä. Mutta nyt on ehkä vähän merkkejä ilmassa, että saattaa karata mopo käsistä. Ja asiaa ei varsinaisesti auta, että suunnitelemme syksyreissua maailman parhaaseen (ostos)kaupunkiin eli New Yorkiin.

Ennen tuota Pinterest-hetkeäni olin tosiaan sitä mieltä, että enpä oikeastaan tarvitse mitään loppuvuodeksi, korkeintaa treenivaatteita, mutta niitähän ei lasketa eniveis. No, kuin väärässä olinkaan. Miten mä olin voinut ignorata kokonaan ajatuksen, että tarvitsen, siis todellakin tarvitsen, puoleen reiteen ulottuvan villakangastakin, Acnen Pistolsit, Duck bootsit, konjakin väriset saappaat (sekä vyön) ja ehkäpä jopa jotkut mokkasaappaat, vähän korkeammalla korolla.

Ihan kaikesta en nyt voi Pinterestiä syyttä, sillä Pistolsit ovat olleet mun pitkäaikainen haave ja olinkin suunnitellut hankkivani ne heinäkuun lopulla Tukholman reissultamme. Tätyy ehkä vaan vielä kerran käydä vähän Stockalla tuumaamassa, koska noissa kengissä on tuo varsi yllättävän pitkä ja vaikka nilkkani on suhteellisen kapea, on pohkeeni, no mallia power, ja en ole ihan varma, imarteleeko malli sitä. Ja mielestäni reilun neljän sadan euron kenkien tulisi kuitenkin tehdä se heittämällä.

Acne pistol boots!!!!

 

A Southern Drawl: Bean Boots

Mutta nämä. Ostin joskus vuosia sitten jenkeista moiset ja kävelin ne poikki (ihan kirjaimelllisesti). Aivan yliveto kengät Helsingin talveen. Mutta eipä löydy käytännössä mistään. Toiveekaana olin ajatellut, että kipaisen vaan jostain heppatarvikekaupasta hakemassa uudet hajonneiden tilalle, mutta eipä niitä ole. Tai jos on, niin ovat turvakärjellä ja muutenkinvähän urpon oloiset (en siis tarkoita että turvakärjet olisivat urpoja, ovat ehdottomasti paikallaan heppahommissa, mutta kaupunkihiipparoinnissa olen kokenut vähän liioitteluksi moiset). Eli jos joku tietää mistä saa ostettua/tilattua, kiitos kertokaa, koska näille tarve on ihan oikea.

Mutta se takki. Kävin jo vähän Boozt:n ja Zalandon aleja kuikuilemassa, mutta jännä homma, jotta ei syksyvaatteita siellä juuri ollut tarjolla. 

 

25 All Black Women Work Outfit Styles In 2017 #womenworkoutfits #comfortablewomenshoesforwork #womenshoesforworkstyle

Ja pitäisi päättää väri.  Musta olisi tietty aina varma, mutta periaatteessa maailman idiootein valinta lyhyt karvaisten Russelien kansoittamaan perheeseen. Eli todennäköisesti joudun tyytymään beigeen ellen sitten löydä jotain täydellistä harmaata sävyä. Ja takki ei saa olla mallia oversize, koska kun malli hipoo kokoa oversize, ei sitä ole syytä enää tässä kohtaa korostaa. Mulla on itseasiassa ollut joskus tuommoinen, aika täydellisen mallinen takki, joka oli ostettu Seppälästä (mistä liki kaikki mun vaatteet silloin oli). Mutta koska siitä on aikaa semmoinen tuoreen ylioppilaan verran, ei takkia luonnollisesti enää ole. Ja voi toki olla myös, että aika on tässä kohtaa armollinen muistoilleni, eikä se takki ihan niin täydellinen sitten ollutkaan.

Pahoin pelkään että tämä jatkuu, koska yllätän itseni yhä usemmin klikkailemassa punaista nappia. Mutta samalla huomaan, että aika paljon osuu valintoihin sellaisia yhdistelmiä, jotka löytyvät jo omasta kaapista, joten ehkäpä olen jollain tasolla alkanut löytämään oman tyylini. 

Kuvat Pinterest.

Pari pientä ympäristötekoa tälle vuodelle ja muutama prosessissa

Edit: Ekologisuusjutut tuntuvat kiertävän taasen blogeissa ja hyvä niin, aihe on tärkeä. En jaksa kirjoitella uutta, koska tuossa viime kevättalvella nämä pitkät jorinat aiheesta naputtelin. Kierrätys kunniaan siis tässäkin asiassa. Sen verran noihin aikeisemmin prosessissa olleisiin on tullut edistystä, että löysin palasaippualle Ikeasta telineen. Seinällä se kesti alle 10 sekuntia, mutta lavuaarin reunalle siitä sai oikein kivan industrial -henkisen häkin saippualle. Ja golfia en ole vielä pelannut kierrostakaan tälle vuodelle.

                                                                                                              ***

 

Koitin etsitä interwebsistä jotain helppoa ja nopeaa laskuria oman kulutuksen hiilijalanjäljen laskemiseen, mutta en löytänyt. Niinpä joudun puntaroimaan asian nyt vähän näppituntumalla. Koitan välttää eeppisiä asiavirheitä, mutta pahoitteluni, jos niitä eksyy joukkoon.

Päätimme siis tuossa loppuvuodesta tehdä muutaman konkreettisen ympäristämuuvin ruoka- ja muissa kulutushommissa ja nämä ovat aika hyvin pitäneet;

  1. Meillä ei syödä talvisaikaan kasvihuone(tai mitään)kurkkua. Kotimaisen kurkun tuottaminen on varsinkin talviaikaan järjettömän paljon energiaa kuluttavaa hommaa, joten päätimme karsia tämän pois ruokalistalta. Emme syö myöskään kotimaisia kasvihuonetomaatteja, vaikka en kyllä osaa sanoa, onko espanjaisten kirsikkatomaattien syöminen sen ekologisempaa.

    cucumber-685704_1920

     

  2. Avokadot. Söimme vielä syksyllä näitä päivittäin. Kunnes minulle valkeni, paljonko yhden avokadokilon tuottamiseen tarvitaan vettä; 1000 litraa. Se on aika paljon se. Ja ottaen vielä huomioon, jotta näitä kasvatetaan pääsääntöisesti alueilla, joissa ei satele samaan malliin kuin vaikkapa meillä kesäisin tekee. Eli näitä syödään meillä harvoin ja nauttien.

    avocado-2644150_1920

  3. Hedelmäpussit. Kaupassa on kestokassit ja kori olleet käytössä jo vuosia, mutta hedelmäpusseja en ole saanut hankittua. No nyt on nekin. En ole tietenkään pakannut koskaan mitään banaaneja tai ananaksia (ihan kun niitä nyt jatkuvalla syötöllä ostelisin) erikseen pusseihin, mutta paprikat, sipulit ja sen semmoiset menee nykyään kestopussiin. Pussit ostin ihan meidän pikkuruisesta K-Kaupasta.
     
  4. Naudanliha. Alkuperäinen idea oli, että ei syödä kuin kerran viikossa, mutta yllätykseksemme määrä on siitäkin vielä pudonnut. Liha ostetaan lähituottajalta Metsäojan tilalta  ja kulutettu laatu on käytännössä jauhelihaa. Lisäksi menee vähän riistaa ja lammasta, joista ensimmäinen tulee minun vanhemmiltani, jälkimmäinen Munaeggspressiltä.
     
  5. Kasvatettua merilohta syömme kerran kuukaudessa. Aikaisemmin söimme tätä aika paljon, mutta sitten kävi mietityttämään käytetyt antibiootit (ei omat, vaan lohen). Ja eipä tuo kasvatus kovin ympäristöystävällistäkään ole. Ainoa kala jota syödään, on nykyään  oikeastaan seiti, muikkua ja silakkaa tykkäisin syödä, mutta en ole vielä ratkaissut paistamisesta aiheutuvaa käryongelmaa.
     
  6. Kaikki syödään mitä ostetaan. En suostu heittämään ruokaa roskiin. Tai siis vältän sitä viimeiseen asti. Ja mitä olen kuunnellut kanssaeläjiä, meillä tulee oikeasti aika vähän ruokajätettä. Sanoisin että kuukaudessa menee pilaantumisen takia roskiin ehkä yksi parsakaali ja raejuustopurkin jämät, noin niin kuin esimerkkinä. Ja tämä on aika hyvin jo senkin takia, että käymme kaupassa vain kerran viikossa.
     
  7. Yksityisautoilu. Meillä tulee kilometrejä noin alle 400 per kuukausi. Oman auton pitäminen ei ole millään mittarilla järkevää, mutta koska koirat ja koska kesällä golf, ei siitä oikein halua luopua. Mutta duunissa käydään julkisilla, jumpalla zygällä ja kaikki muu kävellään/ajellaa metrolla.
     
  8. Tavaroiden ostaminen. Jos jollekin tavaralle on tarvetta, koitan ensisijaisesti hankkia sen aina käytettynä. En osta mitään turhaa ja mietin jokaisen rätin hankkimista todella tarkkaan.

Missä on vielä parannettavaa

  1. Suihkussa käynti. Harrastan edelleen liikaa ja liian pitkiä kuumia suihkuja. Varsinkin talvella voisin seisoa siellä loputtomiin.
     
  2. Nestesaippua; palasaippua olisi hugesti ekologisempi ja taloudellisempi vaihtoehto, mutta en ole ratkaissut sen siistinäpysymisongelmaa. Jos joku tietää, niin kertokaa. Meillä niistä ainakin tulee niljakkaita paloja, johon ei todellakaan halua koskea.
     
  3. Lentäminen. Tämä on varmastikin se pahin. Rakastan matkustamista ja reissaamme jonkin verran. Lennämme aina halvoilla lennoilla ja useimmiten kaukolennot välilaskulla. Matkustamme pelkästään lomailutarkoituksissa. Tästä en ole valmis luopumaan, joten yritän kaikessa muussa kulutuksessani sitten kompensoida asiaa. Toki ymmärrän, jotta joku kestohedelmäpussi on aika hiirenpieru verrattuna Nykin lentoihin, mutta parempaakaan en ole keksinyt.
     
  4. Golfin pelailu on ymmärtääkseni aika ympäristökuormittavaa vahvojen lannoitteiden takia, joten siitäkin tulee miinusta. Samoin kuin mäenlaskusta saa aikamoisen kuormituksen aikaan jo pelkästään alkutalven lumetuksen energian käytöllä.

fullsizeoutput_1050
Joten onhan noita parannuskohteita. Ja silleen aika epäsuhtia, niin kuin tuossa aiemmin laitoin. En esimerkiksi usko, että saan kuitattua koko elämäni aikana palasaippuaa käyttämällä edes yhden lumitykin yhtenä syksynä käyttämää energiamäärää, mutta silti olen sitä mieltä, ettei se ole peruste olla tekemättä näitä pieniä valintoja. Tulee ainakin itselle parempi mieli, jos ei muuta.

 

 

 

 

Meillä on (selfie)peili

Juttu on siksi merkittävä, koska olemme nyt olleet ilman kokovartalopeiliä muutosta asti eli yli puolivuotta. Vanhassa asunnossa peilihommat olit hoidettu liukuovilla ja ne jäivät ymmärrettävästikin sinne. Kapistus on ollut tarkoitus hankkia jo aikaisemmin, mutta tuntemattomattomasta syystä hovihankkijamme Ikea oli jatkuvasti out of stock tämän artikkelin osalta. Ja koska muualla tuollaiset melko kookkaat ja suht ok:n näköiset peilit on melko arvokkaita, oltiin sitten ilman.No, nyt oli sitten Vantaan Ikeaankin haluamaani peiliä saapunut ja kurvasin lauantaina hakemaan sitä. Söin lihapullat ja nappasin peilin kyytiin (ja ilmeisesti vähän jotain muutakin, koska lasku oli 200 €).

Mutta kuulkaa, on se nyt hieno (vaikkei ole edes vielä seinässä kiinni). Ja niin siistii, kun sillä voi ottaa selfien (aikaisemmassa asunnossa peilit olivat niin pimeissä paikoissa, jotta kuvien ottaminen oli käytännössä mahdotonta). Olin niin liekeissä tänä aamuna duuniin lähtiessä,  että nappasin heti kaksi. Toivottavasti oli muuten vika päivä tälle keväälle, kun tarvitsi talvitakkia, ei enää millään jaksaisi.

fullsizeoutput_1186

 

fullsizeoutput_1184

Peili on siis tämä, vaikkei se nyt tuosta kuvasta oikein käy selville.

Hullut Päivät 2018 ostoslista

En tiedä, olenko ainoa joka on tätä mieltä, mutta minusta Hullareiden tarjooma on parin viime vuoden aikana romahtanut aikalailla. Varsinkin kengissä ja vaatteissa valikoima on selkeästi huonompi kuin männävuosina. No niin tai näin, enpä sieltä kyllä mitään kummastakaan kategoriasta ole varsinaisesti vailla, joten sinällään ihan sama. Tai olisin ollut Gantin Chelsea-nilkkureita, jotka olen missannut jo useampana vuotena, mutta nytpä niitä ei sitten ollutkaan tarjolla.

84956f47f09142e1_800x800ar

Viime syksynä hankittiin aika paljon tavaraa kotiin näistä karkeloista, kun sattui muutto juuri hollille tuohon aikaan. Ja samat jääkaapit, pakastimet ja astianpesukoneet näyttää taas olevan Powerilla myynnissä. Ja samaan hintaankin näköjään. Erityisen tyytyväinen on olen ollut tuohon jääkaappiin; täyskorkea jääkaappi on parasta mitä keittiöön voi hankkia.

Miele_jMiele_fsiemens

 

Mutta kyllähän sieltä jotain löytyi tällekin vuodelle, mitä tekisi mieli;

Tätä Gerry Weberin trenssiä ensin vähän tuumasin, mutta totesin että antaa olla, pitäisi kuitenkin sovittaa ja kaikkee. Hinta on kyllä varsin kohtuullinen, joten jos joku on moista vajaa, kannattaa harkita.

GW_trench

 

Balmuirin huivit on aina hyvä hankinta. Olisin vajaa vaaleaa, kesäksikin sopivaa yksilöä, joten saattaa olla että joudun tämän ostamaan.

Balmuir

Urheilurintsikoita olisin ihan oikeasti vailla, mutta koska edelliset ShockAbsorberit on vuosien takaa, olisi pakko sovittaa ennen ostamista, enkä sitten millään jaksa. Ja toisekseen, nopea Googlailu osoitti, että näissä säästö ei ole niin merkittävä, että kannattaisi lähteä riehumaan. Toki jos koon tietää valmiiksi, niin sitten kyllä.

ShockAB

 

Jieldenin lamppu on ollut vähän niin kuin bucket listilla, ja pähkäilin koko eilisen illan että kyllä vai ei. Ja (onneksi) tulin loppuviimein siihen tulokseen, että ei, koska ei järkevää paikkaa tuolle. No, hieno sen on kuitenkin ja ehkä joskus sitten.

Jielde

 

Mutta imuri meidän pitäisi ostaa. Nykyinen alkaa olla aika tiensä päässä, joten vähän tuommoista Dysonin varsi-imuria olen ajatellut. Näistä tulee vaan niin ristiriitaista palautetta, että en oikein tiedä mitä uskoa. Ja kun hinta on kuitenkin aika kova, en ole uskaltaunut hankkia. Mutta nyt ehkä rohkaistun ja käyn hakemassa torstaina, koska tarjous on verrattain kelvollinen.  Jos joku tietää, että ehdottomasti ei kannata, huutakaa hep, koska sitten jätän väliin.

Dyson

 

Hiuslakkaa ja hajuvettä. Käytän yleensä tätä Goldwellin lakkaa, mutta nyt koko brändiä ei ole mainittu kuvastossa, mikä vähän ihmetyttää. No, mutta koska lakka alkaa olla loppu, ajattelin kokeilla Balmainia. Pullo on hitokseen hyvännäköinen ja hinta kohtuullinen. Lisäksi olen käyttänyt heidän suolavesisuihkettaan jo useamman vuoden, ja se on ainakin omaan tukkaan paras mitä olen kokeillut.

Balmain

Ja hajuvettä kesäksi. Ostan aina Calvin Kleinin kesätuoksun ja nyt kuvaus ei voisi olla enempää nimeäni huutava: ”Energisoiva ja raikas sitrustuoksu naiselle ja miehelle. Kupliva lime-mojito vapauttaa tuoksuun nuorekkaan olemuksen, joka yhdistyy sydäntuoksun makeaan, raikkaaseen guavan vivahteeseen. Eloisa seetripuu viimeistelee tuoksun.” Mojito, guava, seetripuu. Yes, it’s me.

CalvinKlein

Siinäpä niitä. Eli torsataiaamuna pitäisi sit vissiin kurvata paikalle. Verkkokaupan toimitukset kestää viikkoja ja jos päädymme hankkimaan tuon imurin, haluan sen todellakin heti. Tuon hajuveden en usko myyvän loppuun. Ja jos myy, saan sen ostettua sitten vappuna kentältä, varmaan aika samaan hintaan.

Ostamisesta ja ostamatta jättämisestä

Tein ehkä noin vuosi sitten päätöksen vähentää kaikentyyppistä shoppailua. Jo ennen tätä päätöstä olin vähän ikävä kuluttaja Suomen kansantalouden kannalta; ostin käytännössä kaikki vaatteeni Jenkeistä. Paitsi treenikamat ja Henri Lloydin.

No eniveis, noin vuosi sitten päätin, että alan katsomaan mitä ostan. Jokainen hankinta pitää olla oikeasti harkittu ja jos suinkin mahdollista ostan käytettynä (eläköön Facebook -kirppikset).Summasin tuossa alkuvuodesta vaatehankintojani ja olin positiivisesti yllättynyt; hommahan oli niin sanotusti hanskassa. Viime vuonna tehdyt hankinnat oli joiltain osin melko hintavia, mutta varmastikin sellaisia, joiden käyttöikä lasketaan useissa vuosissa.

fullsizeoutput_f97

Ostosassari[

No mitä ostin?

Pitkäaikainen haave; Louis Vuitton Neverfull GM Damier Azur

Olin kyttäillyt tätä käytettynä jo hetken (eli vuoden tai kaksi) ja luulen että tässä hommassa tapahtuu käänteinen juttu siihen, kun hankit jotain; olen kuullut, että kun ollaan raskaana, kaikki vastaantulijat tuntuvat olevan raskaana. Tai kun ostat uuden auton, yhtäkkiä koko kaupunkin on täynnä samanlaisia autoja. Itselläni ei ole kokemusta kummastakaan, mutta käänteisvaikutuksesta kyllä; aiemmin kun havittelin samaisen valmistajan pockettia, kukaan ei halunnut myydä. Kunnes sain omani onnenkatamoisena ostettua tori.fi:stä, niin johan niitä pullahti Facen ryhmät väärälleen. Onneksi ei sentään halvemmalla, mutta kuitenkin. Ja sama homma oli Neverfullin kanssa; kukaan ei halunnut myydä omaansa. No, kun vihdoin onnisti ja sain omani juuri sopivasti viime keväänä, niin sen jälkeenpä niitä onkin plompsahdellut tarjolle joka kulmalta. Onneksi sain omani erittäin hyvään hintaan, lohduttaudun sillä.  Ja se on ihana. Aivan ihana. Maltan tuskin odottaa, jotta kesä taas tulee ja saan ottaa laukun käyttöön.

Henri Lloydin purjehduspuku

Tätä mietin pitkään, kun aika vähissä on nykyään nuo seilauspäivät, mutta päädyin sitten kuitenkin hankkimaan sen (edellinen pukuni oli siis yli 12 vuotta vanha ja siirtyi seuraavalla käyttäjälle vähän kevyempään tarkoitukseen). Ikävänä ihmisenä tilasin gearit Briteistä Wetsuitoutletista , koska 250€ säästöä. No, onneksi tilasin. Purjehduspäivien puutteessa takki osoittautui erinomaiseksi zygäilyrotsiksi viime syksyn sateissa ja hetkeäkään ei ole harmittanut. Epäilen sateiden jatkuvan myös ensi syksynä, joten takille on varmasti silloinkin käyttöä. Housut on vähän vajaalla, mutta ehkä keksin niillekin jotain.

Samsoe&Samsoe prätkärotsi

Klassinen prätkärotsi on ollut hiljaisella hankitalistalla jo kauan, mutta en ole oikein löytänyt sellaista juuri sopivaa. Yksi tekonahkainen H&M -versio keikattiin kellarimurron yhteydessä jokunen vuosi sitten ja siitä saakka on ollut vähän vajetta. Ketjuliikkeissä noita on ollut varsin edukkaasti tarjolla, mutta valitettavan usein Zara ja muut vastaavat merkit kiristää vähän sieltä sun täältä sen verran ikävästi, jotta jäävät hyllyyn.

Täydellinen Samsoe&Samsoe -malli löytyi kuitenkin Stockmannilta ja olen ollut erittäin tyytyväinen hankintaan. Niinä harvoina päivinä viime kesänä kun ei satanut, oli kuitenkin riittävän kylmä, jotta nahkarotsi ei ollut liikaa.

Takin lähtöhinta oli vajaa neljäsataa, mutta Stockmannille sattui juurikin -20% takeista kampanja, joten hinta jäi varsin kohtuulliseksi. Toki tämän alennuksen saaminen vaati sen, jotta palautin edellisellä viikolla täyteen hintaan ostamani takin ja ostin uudelleen, mutta säästö oli sen verran iso, jotta kannatti.

Mulberry Tamara huivi

Facebook -kirppis my mind <3. Olen viehättynyt vanhan malliseen Mulberryn Tamarakuosiin ja niitä ei ole enää muutamaan vuoteen ollut kaupassa tarjolla. Hakusessa on ollut jo pitkään juurikin tämä vaalea väri ja kun se nyt plompsahti feediin, pidin sitä jonkin moisena merkkinä Universumilta. Hintaa en enää muista.

IMG_3227

Timberlandin kengät

Jälleen kerran Facebook -kirppis. Uudenveroiset kengät liki puoleen hintaan. Oikein hyvä.

Kolme (juhla)mekkoa

Nämä olivat oikeastaan ainoat vähän hasardit. Meillä oli muutamat juhlat viime kesänä ja jotenkin halusin ostaa niihin uuden mekon. No, kivoja oli kaksi, joten otin molemmat. Lisäksi tarvitsin loppuvuonna firman juhliin pitkän iltapuvun, enkä jaksanut siinä kiireessä lähteä kirppishommiin, joten marssin Stockmannille. Täytyy toivoa että mekoille on tulevaisuudessakin käyttöä. Ja että myös mahdun niihin.

Yllämainittujen vaatteiden lisäksi olen ostanut treenivaatteita; sanoisin että noin kolme Roguen T-paitaa ja yhdet tai kahdet 2XU:n trikoot. Lisäksi molemmat kengät meni uusintaan (Nanot ja Niken Romeleos 2:t) ja joitakin kappaleita alusvaatteita.

IMG_1769

Olen aika varma, että tässä on kaikki vaatehankinnat viime vuodelta. Se, miksi muistan nämä niin hyvin, johtuu varmaan osaltaan siitä, että yksittäiset ostot ovat budjetilleni aika hintavia, mutta myös siitä, että pääsin asian kanssa aika hyvään flowhun, jolloin ostamatta jättäminen tuotti suurempaa tyydytystä kuin itse ostaminen. Olen jatkanut samaan malliin myös tänä vuonna, tosin pientä lipsumista on tapahtunut; haksahdin Lidissä Heidi Klum -malliston tekonahkapöksyihin.

Pari disclaimeria loppuun; listan tarkoitus ei ole snobbailla brand-droppingilla, vaan ennemminkin havainnollistaa sitä, miten valinnat vaikuttaa tässäkin asiassa. Jos olisin löyhöttänyt menemään entiseen malliin lompsa levällään, ostellen vähän sitä sun tätä, ei minulla todellakaan olisi ollut varaa noihin, pitkään toivelistalla olleisiin hankintoihin. Lisäksi tiedostan varsin hyvin sen, että lapsettomana, kohtuullisesti toimeentulevana valintani ovat moneen muuhun verrattuna helppoja ja etuoikeutettuja. Mutta tätä en siis ole tässä hakenut.

Lisäksi ostamatta jättäminen oli helppoa myös siksi, että minulla on ennestään aivan helkkaristi vaatteita. Olen aikaisemmin ollut vähän vähemmän järkevä shoppailija, eikä siitä ole niin kovin kauaakaan.