En tiedä mistää johtuu, mutta tammikuu tuntuu matelevan eteen päin ennätyshitaalla tahdilla ja vaikka alkuvuotta on leimannut jonkinasteinen kiire ja hässäkkä, ei päivät vaan yksinkertaisesti tunnut vaihtuvan. Alan jo epäillä, jotta ne jotenkin tuplaantuu tai jotain. Tai sitten universumin ajankulkua hidastaa uudenvuodenlupauksena antamani tavoitteet, joiden ensimmäisen tarkastelujakson päättymistä odotan kuumeisena. Sen verran tosin tiedän ajavani kiville heti alkuunsa, jotta unohdin kolme melko kookasta laskua, jotka lankeavat alkuvuodesta maksuun; jumppaklubin jäsenmaksu liki 1000 €, IAET:n kassa 75 € sekä golf-seuran jäsenmaksu, joka lienee saturaisen luokkaa. Nämä kaikki pitäisi kuitata till tuosta tammikuun liksasta, joten voi olla, jotta kovin paljon ei säästöön jää. Ostoskielto itsessään on pitänyt aika hyvin, yhteenvedon ajattelin tehdä vähän etupainotteisesti viikonloppuna.
Mitä sitten tähän mennessä on tammikuussa ehditty?
- On suunniteltu, eikä vain suunniteltu, vaan myös hankittu tarvikkeet (melkein kaikki), vessaremppaan. Meillä on ehkä maailman rumin vessa, mutta koska ostovaiheessa oli hiton kiire ja hyvin vähän rahaa, ei silloin jaksettu tehdä asialle mitään. Toki rahaa on edelleen aika vähän ja kiirettäkin välillä, mutta haettiin nyt kuitenkin kaakeleihin maalit ja Ikeasta uudet kalusteet. Meillä vessa on pelkkä vessa, eli siellä ei ole suihkua, joten noiden maalien voisi kuvitella kestävänkin. Mutta tästä voisin kirjoitella enemmän, kunhan saan seuraavan innostuspurskeen ja alan varsinaiseen toteutusvaiheeseen. Mutta alla kuva, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Vai mitäpä sanotte tästä kaakelikimarasta? Aikamoinen, eikö vain?
- Käyty leffassa katsomassa Juice. Saatiin ihmeen tuurilla liput Riviera Kallioon toissa lauantai-illalle ja sinne sitten siis. Riviera Kallio on ihan mun suosikki leffateatteri, symppaattisen pieni, ravintolalla varustettu ja Kalliossa. Muuta ei voi vaatia. Mene, jos et ole jo käynyt. Lippuja saa huonosti, koska ne menee heti, mutta joskus voi lykästää. Itse leffasta ei oikein ole mainittavaa, minusta ei kovin kummoinen, olisin vähän enemmän kaivannut tarinaan syvyyttä. Mutta Juice henkilönä lienee sellainen vaikuttaja Suomen rock-muusikissa, jotta jokaisen, jota aihe vähänkin kiinnostaa, kannattanee pätkä katsoa. Leffan jälkeen pistäydyttiin vielä Loosisterissa, jolle voin myöskin antaa vahvan suosituksen, jollei ole tuttu.
- Kahlattu lumessa ja paleltu pakkasessa. Se tuli sitten talvi Stadiin. Lumi hyvä, jäätävä pakkanen ei. Toki täytyy sanoa, jotta ihan varma en tuosta lumestakaan ollut, kun männäviikolla yritin päästä jumpalle ja kaikki lumet ajoväyliltä oli ystävällisesti pyyhkäisty pyöräilijöiden iloksi. Mutta selvisin ja nyt on ihan hyvä, pidetään tämä. Ylevä ajatus olisi päästä myös käymään mäessä, edes kerran ennen reissua. Mutta katsotaan nyt toteutuuko. Jonot oli kuulemma ainakin viime viikonloppuna aikamoiset. Ja ihan niin paljoa ei Peuramaan Alpit kiinnostele, jotta lähtisin seisomaan kolmeksi tunniksi voidakseni tehdä yhden käännöksen.
- Ihasteltu valoa (ja uskottu hetken, jotta kevät on tulossa). Ja vietetty kaverien hääjuhlaa. Kemuista ei ole kuvia, joten valoa sitten darraiselta sunnuntailta.
- Aloitettu ripsien kasvatus Revitalashilla. Laitatin tuossa syksyllä kulmat ja vähän aloin haikailemaan sitten sitä myöden ripsienkin perään, mutta koska se huoltorumba on niiden kanssa niin hanurista, ajattelin ensin kokeilla, josko tuo seerumi riittäisi. Olen aikaisemminkin käyttänyt tuota ja ainakin silloin se toimi ok. Toki värjäys jää edelleen hoidettavaksi, mutta se nyt ei ole yhtä hintavaa kuin ripset. Varsinkin kun sen hoitaa itse himassa.
- Ja siis joo, käytiin Lux Helsingissä, mutta sieltäkään ei ole kuvia. Outoa.