What would MacGyver do

Keskiviikon Hesarissa oli hassun hauska uusavuttomuustesti, jossa saattoi testata omaa selviytymiskykyään elon eri osa-aluille. Testissä oli osa ihan kelpo väittämiä, mutta MacGyver -statuksen sai kyllä vähän liian helpolla, varsinkin kun aika koville pisteille pääsi jo hokaamalla, että kysynpä Googlelta.

Tämän innoittamana aloin tuumaamaan, millä taidoilla olisin itse valmis myöntämään MacGyver -mitalin. Jätin pohdinnoissani suosiolla ulkopuolelle sellaiset special -skillit kuten veden muuttaminen viiniksi, lentäminen tai vain yksillä käyminen. Vaikka näillä taidoilla kyllä laatan eittämättä ansaitsisi. Ja pakollinen tarkennus; nyt kun puhutaan MacGyverista, tarkoitetaan nimenomaan sitä ainoaa oikeaa MacGyveria, ei mitään pojan kloppia, joka kuulemma nykyään seikkailee.

Ymmärtänette mitä tarkoitan?

No mutta, ohessa muutama skilli, joita ei siis itselläni ole, jotka menee kyllä omassa kontekstissani heittämällä MacGyver -levelille:

Granaattiomenan kuoriminen. Tai miksikä sitä nyt kutsutaan niiden syömäkelpoisten osien irroittamista. Juutuuppi on täynnä kaikenlaisia videoita, jolla siemen pitäisi irrota jotta kops vaan, mutta huijausta ovat kaikki, sanon. Hetken aikaa hedelmän kanssa riehuttua keittö näyttää siltä, kuin siellä olisi teurastettu sika tai pari ja kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen välistä löytyy noin kolme siementä, jotka on jossain välissä irronneet. Näitä minä ostaisin valmiiksi perattuna, jos Lidlissä olisi.

Mangon halkaiseminen niin ettei osu keskelle kiveä. Olen aivan varma, että se kivi liikkuu sen mukaan, mihin kohtaa alat veistä tarjota. Muutenkin koko hedelmä on aika perkele kuoria, mutta näitä sentään saa pakasteesta valmiiksia paloina, myös Lidlistä.

Virkkaaminen. Saan hikiseen (eikä tämä ole metafora) aikaan ketjusilmukkaa ja silloinkin meinaa kieli jäädä väliin. Ja tämänkin vain äärimmäisen pakon edessä. The Real MacGyver toki virkkaa tarvittaessa vaikka lentokoneen, mutta minun asteikollani pääse tähän luokkaan jo patalapulla (omista yrityksistä tuli peruskouluaikana barbien hattuja).

Ranskalaisen letin tekeminen omaan päähän. Miten se on edes teoriassa mahdollista?

Ananaksen paloittelu sellaisiksi palasiksi, joita Thaimaassa tarjoillaan. Silleen pitkittäin, jos tiedätte (internet ei tiennyt, yritin etsiä kuvaa). Jos en olisi nähnyt, epäilisin että heillä on joku työkalu siihen hommaan. Tai siis onhan heillä, se puukko, mutta en vaan tajua, miten ne on mahdollista viipaloida siihen muotoon.

Tortillan täyttäminen sopivalla määrällä täytettä. Vai oletteko joskus nähnyt jonkun onnistuvan tässä? Juu, en minäkään.

Itsestään sulkeutuvan jääpalapussin täyttäminen niin, että kaikki palat tulee täyteen. Trust me, mä olen todellakin kokeillut kaikki keinot.

Inkiväärin kuoriminen. Tähän on pakko olla joku nerokas tapa, koska ei se nyt voi olla noin vaikeaa.

Näitä on varmasti muitankin, mutta muistuvat yleensä mieleen vasta siinä vaiheesa kun homma realisoituu.

Tekijä: Sanna R.

Toimistotyöläinen, joka olisi mieluummin hiihtämässä, mutta arvostaa liikaa säännöllistä palkkatuloa ja helppoa elämää lähteäkseen. Rakastaa matkustelua, ruokaa, rockia ja CrossFit:ia, joista viimeisimmässä on auttamattoman huono, mutta koittaa olla välittämättä siitä.

2 vastausta artikkeliin “What would MacGyver do”

  1. Ensinnäkin se inkivääri kannattaa kuoria/raapia lusikalla. Itsekkään en niitä ylimpiä jääpalapussin koloja saa täyteen vettä mutta tarpeeksi. Ja granaatinomenaa tyhjentäessä käytän kaulinta (on sellainen jossa ei erikseen ole kahvoja) ja laitan jonkun liinan tai vaikka muovipussin siihen päälle kun koputan niitä siemeniä. Jos on kovin tiukka käsiala niin käytä isompaa virkkauskoukkua kun ohjeessa sanotaan, 0.5 tai 1.0 isompaa. Mutta kyllä se siitä.

    Tykkää

    1. Oli pakko kokeilla tuota inkivääri-lusikkahomma ja jumatsuga; sehän toimii!!! Senkun vaan kupsuttelee kuoret veke. Kiitos!!! Tuon tiedon pitäisi kyllä ehdottomasti olla pakkauksen kyljessä. Tuota granaattiomena-asiaa epäilen edelleen; mä olen yrittänyt kopautella niitä erinäisillä artikkeleilla, ilman mitään vaikutusta. Mutta ehkä mä joku päivä vielä kokeilen. 
      Mä en pikein pysty kuvittelemaan, mikä tapahtumaketju voisi ajaa mut tilanteeseen, jossa pitäisi virkata, mutta jos näin käy, niin koitan siinä kohtaa muistaa tuon neuvon :).

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: